Tiedote

Joutsen Rahoituksen omistuspohja vahvistuu

United Bankers Oyj (UB) on 28.11.2017 allekirjoitetulla sopimuksella hankkinut Suomen Pankkiiriliike Oy:n koko osakekannan. Kaupan myötä myös Joutsen Rahoitus Oy:n omistuspohja muuttuu. Yritysjärjestely viestii UB:n vahvasta kiinnostuksesta olla mukana kehittämässä suomalaisten yritysten joukkolainamarkkinaa, sillä Suomen Pankkiiriliike on Joutsen Rahoituksen pääomistaja. Joutsen Rahoitus toivottaa UB:n tervetulleeksi mukaan vahvistamaan yhtiön omistuspohjaa.

UB, Joutsen Rahoitus, Suomen Pankkiiriliike
Kuvassa vasemmalta oikealle UB Omaisuudenhoito Oy:n toimitusjohtaja Jani Lehti, United Bankers Oyj:n toimitusjohtaja Patrick Anderson, Joutsen Rahoitus Oy:n toimitusjohtaja Antti Suorsa, Suomen Pankkiiriliike Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Asunmaa

Joutsen Rahoitukselle uusi omistuspohja tuo lisää resursseja erityisesti myyntiin, tuotekehitykseen ja markkinointiin. Tämä nopeuttaa Joutsen Rahoituksen pitkän tähtäimen tavoitetta kasvaa markkinajohtajaksi Suomen joukkolainamarkkinoilla.

”Yritysjärjestelyn myötä saimme omistajakuntaamme vahvan ja hyvämaineisen sijoituspalvelukonsernin, mikä luo merkittäviä synergiaetuja jo lyhyellä aikavälillä. Kykenemme jatkossa parantamaan asiakaskokemusta, nopeuttamaan tuotekehitystä sekä vastaamaan entistä suurempiin rahoitustarpeisiin”, kommentoi Joutsen Rahoituksen toimitusjohtaja Antti Suorsa kaupan vaikutuksia.

Vahvan omistuspohjan ansiosta Joutsen Rahoitus pystyy jatkossa toteuttamaan alkuperäistä toiminta-ajatustaan entistä paremmin. Myös yhtiön sijoittaja-asiakkaiden asema paranee entisestään. Jatkossa uudenlaisten tuotteiden tarjoaminen sijoittaja-asiakkaillemme sekä nykyisten palveluiden kehittäminen on aiempaa tehokkaampaa.

Yritysjärjestelyn myötä Joutsen Rahoitus pystyy vastaamaan yhä paremmin myös rahoitusta hakevien yritysten tarpeisiin. Pystymme tarjoamaan yrityksille rahoitusta entistä suurempiin tarpeisiin. Näin ollen olemme omalta osaltamme ratkaisemassa pk-sektorin yritysrahoituksen haasteita, jotka ovat seurausta jatkuvasti kiristyvästä sääntelystä.


Lisätietoja:

Antti Suorsa, toimitusjohtaja, Joutsen Rahoitus Oy
Sähköposti: antti.suorsa@joutsenrahoitus.fi
Puhelin: 050 525 2112

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

Antti Asunmaa, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Pankkiiriliike Oy
Sähköposti: antti.asunmaa@suomenpankkiiriliike.fi
Puhelin: 050 412 1019, 09 251 0250


Lue myös United Bankers Oyj:n tiedote liittyen United Bankersin ja Suomen Pankkiiriliikkeen väliseen yritysjärjestelyyn.